Jokseenkin on tässä viimeaikoina pistänyt kovasti silmään se, että miten nuoriso melkein pakonomaisesti surkuttelee asioista jotka ovat ihan helvetin pieniä. Onko tämä vain ylireaktiota?
Noh, katsotaas asiaa tarkemmalla silmällä. Moni masentuu vain sen takia, ettei joku tietty ihminen sattunut nyt tykkäämään siitä. Voi voi. Elämä jatkuu, mutta vittuakos se minua kiinnostaa, mennäänpäs hyppäämään rappuskäytävää alas ja tapetaan siinä sitten itsemme 13-vuotiaina. Anteeksi vain jos jotain loukkaan, mutta joko sitten lapsella on ollut joko huono kasvatus ja kannatus vanhempien osalta, tai sitten lapsi on muutenkin saanut vähän väärän käsityksen elämästä.
Sitten sitä sattuu kuulemaan melkein liian useasti koulutovereiltaankin miten heitä sattuu masentamaan jos isä huusi, ei saanut rahaa että voitaisiin lähteä juomaan kaupungille kaverien kaa... the circle continues. Itse olen elänyt kodissa jossa ei oikein minkäänlaisesta luksuksesta saanut nauttia, joten se saattaa olla osana luonnettani sekä pitkäjänteisyyttäni. Minkälainen on vanhempi lastansa kohtaan, jos antaa tälle viikkorahaa? Mitä lapsi tästä hyötyy? Lähtee tuhlaamaan rahat samana päivänä typeryyksiin eikä harkitse pienintäkään mahdollisuutta miten sitä rahaa voisi käyttää. Aiheesta poiketen tämä tähän, mutta tämän bloginhan tarkoitus on avautua ihmisille ja antaa heille hieman omia mielikuviani.
Eikä ole varmaan hirveän hienosti menestynyt nuo nuorten tukipuhelimet. Onhan siellä varmasti ihan järkeviä aikuisia ottamassa vastaan nuorten pulmia (ei, en ole itse koettanut, vaikka asiasta mainitsen), mutta jos nuorella on oikeasti jotain vakavaa kuten itsemurha mielessä, niin siinä vaiheessa olisi tarkoitus jo ottaa ammattimaiseen apuun yhteyttä. Ja jos ei voi kenellekkään muulle puhua, niin ystäville sitten. Jos niitä ei löydy (oi voi), niin sitten puhutaan vanhemmille.
Jokainen joka tekee itsemurhan, on mielestäni idiootti. Häpäiset näin omaa kunniaasi sekä halveksut sukulaisiasi ja ystäviäsi.
