Tie yourself up

Tässä hiljaista ja tylsää sunnuntaita vietellen siskon konetta koetan nopeuttaa... I feel myself like a nerd right now, but that's the truth.

Ja tuossa tänään kun katselin sellaisia kivoja paitoja mitä olisin halunnut ostaa niin siinä vaiheessa sitä sitten tajuaakin aina sen että pitäisi laihduttaa aika paljon että tuntisi olonsa mukavaksi uusissa vaatteissa. Monta kertaa kun ostanut jonkinlaisen kivalta näyttävän vaatteen niin jälkeenpäin pielin edessä sitä sitten katselee monta tovia itseään pettyneenä siihen että ei näytä tarpeeksi hyvältä pitämään sitä tiettyä vaatetta päällä. Itsetunto on muutenkin ollut vähän rappiolla viime aikoina.

Muutenkaan en saa itseäni oikein tekemään mitään vaikka haluaisinkin. Pitäisi niinkuin kuitenkin laihduttaa mutta en saa itseäni tästä penkistä koskaan ylös tekemään asialle jotain. Ja jos joskus sitten satun tekemäänkin (harrastan liikunta sun muuta) niin sitten en ota sitä tavaksi. Ja vaikka sattuisin ottamaankin niin ruokavalio on sellainen asia että syön joka tapauksessa epäterveellisesti vaikka itseäni päivittäin hakkaisin vasaralla päähän. Jotenkin ei vaan osaa olla ottamatta lisää ruokaa tai sitten napostella jotain pientä silloin tällöin - ja sitten nopeammin kuin itse tajuaakaan, se napostelun ja ruoan syömisen määrä on mennyt jo liiallisuuksiin.

Viime aikoina on myös tullut sellainen tapa että haen apua netistä tähän sairauteeni. Vinkkejä ruokailusta ja liikunnasta, mutta tuntuu vain etten jollain tavalla osaa ottaa niitä huomioon millään tavalla vaikka sitten niitä olisin varta vasten sieltä netistä hakenut.

Ja nyt tukahdutan itseäni blogiin. Ei hyvin mene.

Uu.

Väsyttää! Pitäisi olla huomiseksi virkeä koulussa Terveystiedon tenttiin mutta ei, ajattelin itse asiassa katsoa vielä tuon uusimman Toy Storyn jos kaapelin saa lainaan kaverilta... olisihan se ihan mukava mennä nukkumaankin.

Nyt voin sanoa että on kesän jälkeen ollut vain hyvää aikaa eikä ole juurikaan vituttanut ollenakaan. Pitkästä aikaa ajattelin päivitellä.

"Kai mua sit masentaa"

Jokseenkin on tässä viimeaikoina pistänyt kovasti silmään se, että miten nuoriso melkein pakonomaisesti surkuttelee asioista jotka ovat ihan helvetin pieniä. Onko tämä vain ylireaktiota?

Noh, katsotaas asiaa tarkemmalla silmällä. Moni masentuu vain sen takia, ettei joku tietty ihminen sattunut nyt tykkäämään siitä. Voi voi. Elämä jatkuu, mutta vittuakos se minua kiinnostaa, mennäänpäs hyppäämään rappuskäytävää alas ja tapetaan siinä sitten itsemme 13-vuotiaina. Anteeksi vain jos jotain loukkaan, mutta joko sitten lapsella on ollut joko huono kasvatus ja kannatus vanhempien osalta, tai sitten lapsi on muutenkin saanut vähän väärän käsityksen elämästä.

Sitten sitä sattuu kuulemaan melkein liian useasti koulutovereiltaankin miten heitä sattuu masentamaan jos isä huusi, ei saanut rahaa että voitaisiin lähteä juomaan kaupungille kaverien kaa... the circle continues. Itse olen elänyt kodissa jossa ei oikein minkäänlaisesta luksuksesta saanut nauttia, joten se saattaa olla osana luonnettani sekä pitkäjänteisyyttäni. Minkälainen on vanhempi lastansa kohtaan, jos antaa tälle viikkorahaa? Mitä lapsi tästä hyötyy? Lähtee tuhlaamaan rahat samana päivänä typeryyksiin eikä harkitse pienintäkään mahdollisuutta miten sitä rahaa voisi käyttää. Aiheesta poiketen tämä tähän, mutta tämän bloginhan tarkoitus on avautua ihmisille ja antaa heille hieman omia mielikuviani.

Eikä ole varmaan hirveän hienosti menestynyt nuo nuorten tukipuhelimet. Onhan siellä varmasti ihan järkeviä aikuisia ottamassa vastaan nuorten pulmia (ei, en ole itse koettanut, vaikka asiasta mainitsen), mutta jos nuorella on oikeasti jotain vakavaa kuten itsemurha mielessä, niin siinä vaiheessa olisi tarkoitus jo ottaa ammattimaiseen apuun yhteyttä. Ja jos ei voi kenellekkään muulle puhua, niin ystäville sitten. Jos niitä ei löydy (oi voi), niin sitten puhutaan vanhemmille.

Jokainen joka tekee itsemurhan, on mielestäni idiootti. Häpäiset näin omaa kunniaasi sekä halveksut sukulaisiasi ja ystäviäsi.

Ihanaa Leijonat?

Itse luen paljon lehtiä ja kuuntelen uutisia - urheilu-uutiset rupesivat sykähdyttämään vasta nyt Olympialaisien aikaan. Iltalehden ja Ilta-Sanomat luen aina kun käyn ruokailemassa työpäivän aikana.

On se hienoa että Suomi pärjää Olympialaisissa. Katson myös mieluusti pelejä, kunhan ne vain ovat hyvällä ajalla TV:ssä että jaksaa edes aamulla töihin lähteä.

Mutta yksi asia on tupannut tässä Olympiahuumassa ärsyttämään. Nimittäin nämä IL ja IS.

Ihan ensimmäisiä kertoja kun puitiin Suomen olympia menestystä, kaikkihan oli aivan hyvin. Luin silloin mielenkiinnosta, koska tiedän että nuo kaksi lehteä ovat kierompia kuin jopa minä! Sitten oltiin helkutin innoissaan siitä, että "huomenna on se suomalainen mäessä ja siinä ja siinä tietyssä lajissa". Sitä seuraavana päivänä kirottiin kuinka paskasti suomalaisilla siellä Vancouverissa menee.

Haukuttiin suomalaiset pystyyn sen takia etteivät saaneet toivottua suoritusta. Menkööt toimittajat itse sinne helvetin mäkeen tai laduille jos niin paljon vituttaa.

Ensin siis haukutaan suomalaiset - mutta mitäs. Heti kun joku toi meille mitalin kotiin, suomalaisia ylistetään kuin joitain arkkienkeleitä. "Jeejee hyvä Suomi". Sitten kun joku taas töppää, niin onhan ne suomalaiset urheilijat ihan suolesta.

Ja sitten vielä. Kun Suomi hävisi Ruotsille (jokseenkin ymmärrettävää kun se maahan on arkkivihollinen monessa aiheessa), niin sitten ruvettiin mustamaalaamaan Ruotsia sen vuoksi, että olivat sanoneet Leijonien hävinneen tahallisesti. Okei, no kyllähän se saattaa jollain napsahtaa, mutta en nyt sanoisi tuota oikein olympiahengeksi. Sitten vielä kun näin oli sanottu Suomen pelistä, niin Iltalehti - tai Ilta-Sanomat, jompikumpi - rupesi valittamaan aiheesta kuin pikkulapset tappelisivat leikkitarhan pihalla kuka saa leikkiä ja kuka ei. "Kyllä se Ruotsi on itsekkin näin tehnyt aikaisemmin, JA VIELÄPÄ MONTA KERTAA".

En kylläkään tiedä mitä tästä nyt oikein sanoisi - rupeaa vaan ärsyttämään tämä lehtien tekopyhyys. Katsellaan miten toimitus jatkaa tulevaisuudessa.

PUTOUS

Tulipas tässä nyt mieleen kun junassa luin mielipidepalstoilta sitä, miten uudesta ohjelmasta nimeltä Putous, on koonnut suurta suosiota ja miten hyvää suomalaista huumoria se on.

Varmaan luulitte että haukun ohjelman lattiasta kattoon, mutta ei. Itse olen jäänyt kiinni myös sarjaan ja se osaa jokaisella jaksolla joltain osalta naurattaa - ja yleensä en pidä ohjelmista joissa ei ole sarkastisia vitsejä tai huumoria jota kaikki eivät kykene ymmärtämään.

Tänään katsoin jakson nauhalta koska en viime viikonloppuna ollut kotosalla enkä näin ollen ohjelmaa pystynyt katsomaan. Heti ensimmäisestä vitsistä asti naurahtelin tasaisin väliajoin mutta Tulikokeen tehtävät eivät ole jollain tavalla osanneet innoittaa. Vuoden sketsihahmo ihastuttaa varmaankin faktan takia että parissa hahmossa on vaikutteita nuoriso-kulttuurista, ja hahmoihin pystyy kohdistamaan tuntemuksia joistain toisista ihmisistä.

Itse pidän todella paljon, ja tämä on vain oma mielipiteeni. Kuitenkin ajattelen kaikkia muita huonoja kuten persoonallisuuteeni kuuluu. Putous on mielestäni pitkästä aikaa ohjelma jota jaksaa katsoa jopa lauantai-iltana kun voisi olla pitämässä omaa hauskaa ystävien parissa ja vitseihin pystyy kohdistamaan monia viime aikaisia tapahtumia.

Go Putous, sanon minä.

"Lapseni, Jeesus kuoli vuoksenne"

En tajua mikä siinä on, mutta en ole rippikoulun jälkeen uskonut Jumalaan. Kai sitten sisimmissäni tajusin sen minkälaista vedätystä se on ja turvautumista johonkin jota emme koskaan tule näkemään - sen olemassaoloon vain luotetaan pelkkien sanojen avulla.

Kirkon avustajakoulutusleirillä huomasin, kuinka suunnattomasti se tekee oloni epämukavaksi ja arvostelevaksi kun istun Jumalanpalveluksessa. Haluaisin vain nousta ylös ja huutaa suoraa kurkkua papille syitä miksi Jumalaa ei ole, mutta sen toivossa elävät ihmiset - he elävät harhaluulossa ja kieltäytymisessä sille simppelille faktalle että ei ole ketään tuolla ullakolla siunaamassa meidän joka päiväistä elämäämme.

Minua myös on tupannut ärsyttämään myös sekin, että rippikoulussa ollessani meidän leirimme pappi kertoi väittelytunnilla että ihminen tekee syntiä jo ajattelemalla asiaa joka lasketaan synniksi. Ja Jumalan arvosta pääsisimme taivaan porteille ja eläisimme harmoniassa.

Meidän elämämme on siis koe? Kuinka pystyt välttelemään syntiä, joka syntyy jo omassa ajattelumaailmassa tälläkin hetkellä kun luet tät tekstiä?

Perusteellinen synninpuhdistus on rukoileminen. Ja jos tuntee itsensä mega-syylliseksi, pitää mennä kirkkoon jossa pappi siunaa sinut. Mutta ajatteleppa sitä, jos uskot Jumalan armoon ja rakkauteen, ja kun se pappi on sinut kerinnyt jo siunata... kävelet hyvin mielin ulos ovesta ja mielessäsi juolahtaa ajatus joka sisältää kirosanan.

Olet tehnyt syntiä ja sinun pitää rukoilla päästäksesi siitä pois.

Itseäni ainakin vituttaisi jos Jumalaan uskoisin ja kuolinvuoteellani minulle on tehty synninpuhdistus jonka jälkeen mieleen juolahtaa juuri pari sekuntia ennen kuolemaa, "helvetti vieköön, panettaa".

Mietippä sitä.