En tajua mikä siinä on, mutta en ole rippikoulun jälkeen uskonut Jumalaan. Kai sitten sisimmissäni tajusin sen minkälaista vedätystä se on ja turvautumista johonkin jota emme koskaan tule näkemään - sen olemassaoloon vain luotetaan pelkkien sanojen avulla.
Kirkon avustajakoulutusleirillä huomasin, kuinka suunnattomasti se tekee oloni epämukavaksi ja arvostelevaksi kun istun Jumalanpalveluksessa. Haluaisin vain nousta ylös ja huutaa suoraa kurkkua papille syitä miksi Jumalaa ei ole, mutta sen toivossa elävät ihmiset - he elävät harhaluulossa ja kieltäytymisessä sille simppelille faktalle että ei ole ketään tuolla ullakolla siunaamassa meidän joka päiväistä elämäämme.
Minua myös on tupannut ärsyttämään myös sekin, että rippikoulussa ollessani meidän leirimme pappi kertoi väittelytunnilla että ihminen tekee syntiä jo ajattelemalla asiaa joka lasketaan synniksi. Ja Jumalan arvosta pääsisimme taivaan porteille ja eläisimme harmoniassa.
Meidän elämämme on siis koe? Kuinka pystyt välttelemään syntiä, joka syntyy jo omassa ajattelumaailmassa tälläkin hetkellä kun luet tät tekstiä?
Perusteellinen synninpuhdistus on rukoileminen. Ja jos tuntee itsensä mega-syylliseksi, pitää mennä kirkkoon jossa pappi siunaa sinut. Mutta ajatteleppa sitä, jos uskot Jumalan armoon ja rakkauteen, ja kun se pappi on sinut kerinnyt jo siunata... kävelet hyvin mielin ulos ovesta ja mielessäsi juolahtaa ajatus joka sisältää kirosanan.
Olet tehnyt syntiä ja sinun pitää rukoilla päästäksesi siitä pois.
Itseäni ainakin vituttaisi jos Jumalaan uskoisin ja kuolinvuoteellani minulle on tehty synninpuhdistus jonka jälkeen mieleen juolahtaa juuri pari sekuntia ennen kuolemaa, "helvetti vieköön, panettaa".
Mietippä sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti